Taas yks ihana päivä mun elämässä aluillaan. Aamulenkki on takana, puurolautanen edessä... mmm, niin hyvää! Tää viikonloppu on kyllä niin kulunu pyörän selässä! Käytin Ruven (oon antanu mun pyörälle nimeks Rupi, kun se on niin käsittämättömän ruma) huollossa perjantaina ja sen jälkeen oonki viilettäny ympäri Tamperetta. Heti perjantaina polkasin 11km päähän Plantageniin ihastelemaan kukkia ja eilen polkasin 7km matkan Ikealle. Sieltä lähtikin mukaan repullinen tavaraa! Paistinpannu, servettejä, valokuvakehys... ja salaattilinko. Soitin turkalle herätyspuhelun suomen aikaa puoli yhdeltä, ja kerroin mun ostoksista. "Salaattilinko? Miks sä ostit salaattilingon? Sen turhempaa nyt ei ookkaan." Vastasin, että ostin koska halusin. "No hyvä että ostit." Sellanen on mun mies. Jos mä haluan jotain, niin mitä sitä sen enempää kyseenalaistamaan! Osaispa itte olla samanlainen... niin ihana.
Käväsin eilen Ikean reissun jälkeen salillaki, suht kevyen treenin jouduin jalkojen osalta tekemään, eihän siitä kahvakuulatunnista ookkaa ku NELJÄ päivää. Vieläki vähän pakottaa, vaikka oon paljon niitä aktiivisesti palautellukki. Tänään ehkä jotain pientä treeniä, huomenna on vatsa-peppujumppa ja tiistaina taas kahvakuula...... Saa nähdä, mikä on toipumisprosentti! Vaikka mulla tulee paljon liikuttua ihan tarkotuksella, niin mä oon aina ollu hyötyliikunnan kannattaja. Aamulenkillä viedään pyörä huoltoon ja kävästään kaupassa, Ikealle mennään pyörällä vaikka bussikin veis.... Töihin kävellään. Melkein täällä onki yhtä nopeaa kävely tai pyöräily, ku bussilla matkustaminen.
Näin viime yönä ihmeellisiä unia. Ja nukuin tosi levottomasti. Kuka kiroilee meidän rapussa öisin? Kerran kuulu kauhee karjasu "vituttaa" ja kerran ihan tuo sana perusmuodossa. Ja näiden huudahduksien välillä oli mun ymmärtääkseni ihan tunteja. Enkä mä usko unta nähneeni? Tää talo ei tunnu läheskään niin turvalliselta ku mitä ennen, tuonne yläkertaan on muuttanu jotain huumehamppareita, jotka sillon tällön tappelee tai itkettää muijaa rapussa. Tosi rasittavaa. Muutenki nää yöt on niin pelottavia yksin, on vielä niin pimeääkin. Ainaki mun on pakko joka ilta ennen nukkumaanmenoa käydän kaikki huoneet läpi ja tarkistaa, et ovi ja parvekkeen ovi on molemmat lukossa. Aina sellanen inhottava tunne, ku käy nukkumaan. Vaikka periaatteessa tietää, ettei tässä nyt aika varmasti mitään käy, mut jostain se pelko tulee. Tänään on takana 32 yksinäistä yötä ja edessä toiset 32. Huomenna ollaan jo voiton puolella!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti