56,6kg

Eat for the body you want,

not the body you have.

Paino hurahti taas alaspäin. Jännä, miten sykäyksittäin se menee. Viikon sinnittelee samassa ja sitten tipahtaa. Tosin en käy ku maksimissaan kerran viikossa puntarilla, mutta se tunne. Tänä aamuna tuntui olo niin kevyeltä, että käväisin kokeilemassa. 56,6. Tuntu hyvältä. Että itse saa päättää, mikä on suunta. Ja jokainen muutos kehossa on omaa aikaansaannosta. Itsekurin tulosta. Ja mikä positiivisinta, lihasprosentti oli noussu kolmella prosenttiyksiköllä, vastaavasti rasvan osuus kehosta vähentyny. Kyllä se salillakäyminen kannattaa, vaikka näin kesähelteillä se ei oo ihan niin mukavaa ku normaalisti! Tärkeintä musta on kuitenki se, että tää ruokavalio ja liikkuminen tuntuu tosi luontaiselta mulle. Eli odotan salipäiviä ja aamupuuroja raejuustolla. Että ei voi sanoa, että matka olis ollu jotenki kärsimyksellinen, päinvastoin oon kyllä nauttinu joka sekunnista ja lusikallisesta :)

Salitreeneissäki on tullu edistystä. Oon saanu hurjasti nostella vastuksien määrää. Hauiskääntö menee jo kahdeksalla kilolla! Se on kai ihan hyvin.. Salilla on muuten pörränny nyt poikkeuksellisen paljon huippukunnossa olevia naisia, ja oon kyllä sitä mieltä, että kyllä naisen pitää näyttää naiselta. Yläselän lihasmuhkurat ei mun silmää ainakaan miellytä, kyllä pehmeyttä pitää olla..

Viime yö oli vähän levoton, aamu viiden aikaan alko viereisestä puistosta kuulua sellanen mekkala, että loppu unet siihen.. Kai joku porukka kaupungin suunnasta alko kotiutua tänne lähiöön. Ja seittemältä alko joku kimalainen pörrätä makkarin ikkunassa, niin loikin olkkariin sohvalle jatkaan unia. Kävin eilen illalla ittekki kaupungilla, ja tunsin aika paljon myötähäpeää erinäisten ihmisten puolesta. Mikä järki on, ku porukka ihan kännissä? Ei jotenki jaksa ymmärtää. Helle, Sauna Open Air-festarit ja pyhäpäivän aatto = liikaa puolialastonta festarikansaa äärettömässä jurrissa. Mahduttiin kuitenki Eevan kans Amarillon terassille. Kivennäisvettä ja light-limsaa. Siinä vinkkiä muillekkin...

Turkan kotiinpaluuseen on enää kaks ja puoli viikkoa. Minähän oon luullu kokoajan, että sen kotiutumispäivä on 30.pvä, mutta se onkin päivää aikaisemmin. Ja tietysti oon työvuorot yms järkänny sen mukaan, että se tulee sillon torstai-iltana. No se tuleeki jo keskiviikkona, eli mä meen kärvisteleen töihin seuraavaksi päiväksi. Ehkä vuorot olis voinu vielä vaihtaa, mut toisaalta oon mieluummin vapaalla sitten pe-la, ja tuun sunnuntaina aamupäivällä tekeen yhden vuoron, kun vapailisin to ja pe, mut olisin koko viikonlopun töissä. Päästään käymään pohjanmaallaki fiksummin, ku siellä ihmiset kuitenki töissä arkipäivinä. 

Tulipas jotenki tylsä postaus? Onnittelut, jos jaksoit lukea loppuun asti.. Mä taidan pukasta hellevaatetta päälle ja loikata puiston puolelle vesipullon ja ristikkolehden seuraan.. Aurinkoista helluntaita! Nauttikaa helteistä, talvella niitä on sitten ikävä...

Jos ei heilaa helluntaina, vappuna, juhannuksena ja helatorstaina, 

niin ehkä kahden viikon päästä keskiviikkona..

Vapaapäivä=salipäivä

Ihanaa, sunnuntai. Sunnuntait on niitä aamuja, mihin herätään hiljalleen. Tehdään aamupala vasta lounasaikaan ja kömmitään sohvalle kattomaan salkkareiden uusintoja. Sunnuntai on päivä, jollon ei tehdä mitään muuta järkevää kuin urheillaan. Sunnuntai on omaa aikaa. Siis jos työvuorolistat on suotuisia.

Tänään nousin vapaapäivästä huolimatta aika aikaisin. Yhdeksältä. Keitin aamupuuroa ja aloin järjestellä kotia sillä aikaa, kun puuro hautu. Aamupala on yks päivän parhaista hetkistä. Mulla ainaki on aamusin ihan kiljuva nälkä! En voi ymmärtää, miten toiset ihmiset voi lähteä liikenteeseen pelkkä kahvikupponen mahassa. Se kuulostaa ihan hullulta. Sain vihdoin tehtyä vähän viikkosiivouksen tynkää ja siirsin jopa omin pikku kätösin meidän parisängyn takaisin makkariin. Oon nukkunu olkkarissa alivuokralaisen jäljiltä (meidän makkari oli meidän varastotilana reissun ajan, ja alivuokralainen nukku meidän sängyssä olkkarin puolella) mutta nyt sänky on ihan omalla paikallaan. Varmaan taas totuttelua nukkua siellä huoneessa. No nopeasti tottuu: on pitänyt mainita, että mua ei enää iltaisin pelota täällä kotona. Eli sängyn alle kurkkiminen ynnä muut vastaavat turvatoimenpiteet on jääny. Vapauttavaa.

Viime yö meni pelotta, mutta ei itkuitta. Aloin sinä nukkumaanmenon aikoihin vollottaa ihan sydäntäsärkevästi. Ja sitä jatku reippaasti toista tuntia. Oli vaan niin äärettömän paha olla, tunsin niin valtavasti huonommuutta ja surua kaikista mahdollisista vanhoista asioista. Kymmenen vuoden takaa aina tähän päivään asti. Mikshän sitä kantaa surua mukanaan aina vaan? Onhan ne asiat itketty moneen kertaan ennenkin. Ja ne on musta tehny tän mikä oon tänä päivänä, että oikeastaan aihetta suruun ei edes olisi. Mutta kai ne solmut on niin syvällä ja juurtunu sinne oman minuuden pohjalle, että ne valtaa mielen silloin tällöin. Kun niin pitkä matka takana. Paljon taistelua omasta minuudesta. Sitä joutu niin aikaisin tekemään isoja päätöksiä. Ja niin moniin asioihin ne vaikuttaa edelleen. Ja satuttaakin, joskus. Joillakin ehkä erilainen matka, mutta ei varmaan sen helpompi? Kaikilla meillä omat taakkamme kantaa.

Joku on joskus sanonu, että pitää leipoa pannari, jos surettaa. Mä leivoin herkullisia valkosuklaa-juustokakkuja! En oo koskaan aiemmin tehny juustokakkua, mikä hyydytetään uunissa eikä liivatteella. Oon haaveillu sellasesta ihanasta kakusta, missä on aavistuksen uunissa kypsenneen näköiset reunat. Ja tänään tein niitä neljä. Yhden annoksen taikinan tosin, mutta koska meidän kahden hengen suurperheeseen on ihan turha tehdä yhtä isoa mitään, niin tein neljä pientä kakkua. Oon sitä varten hankkinu pieniä irtopohjavuokia, ⌀16 ja ⌀12cm. Niillä saa kivoja kahden ja neljän hengen kakkuja. Teettäähän se vähän enemmän hommaa kuin yksi iso (paistoajatki on vahdittava, ei voi luottaa ohjeeseen) mut parempi niin, ettei oo kakun jämiä kaapit täynnä joka herkutteluhetken jäljiltä. On kiva korkata aina uus kakku, kun tarvetta esiintyy!

blogin eka kuva!

Tänään ehdin kuitenki käydä salilla. Ja ruokakaupassa. Ja pääsin onnettaren suosioonkin! Poljin Prismalle vähän ennen kahtatoista ja tuumin, että käynpäs tuossa matkalla olevassa kirpputorilla (jossa en koskaan käy) vähän tuhlaamassa aikaa, ettei tartte kaupan ovilla odotella avaamista kuin joku mummo... Ja ihan sattumalta pisti silmään pohja ylöspäin käärittynä ollut matto. Mitä? Mun pitkään himoama VM-Carpetin jättimatto, ruskea ja vähän pidemmällä karvalla, Cameron-niminen malli... ja alle viis kymppiä! Sain siis sen viis tai kuus kertaa halvemmalla, mitä se oikeasti maksaa.. Onnenpäivä! Ja ku tulin kotiin, levitin sen lattialle ja katoin että ei perskutarallaa, siinä on vaaleampi ovaalin muotoinen läikkä maton toisessa päässä. Siis sellanen ison sohvapöydän kokoinen läikkä. Ja ajattelin, et käännänpä sen maton sillee, et se vaaleampi kohta tulee toiselle puolen huonetta, voin päälle sit laittaa rahin. Ja sit katoin et miks se läikkä on taas samassa kohtaa? Joo kattolamppu heitti siihen sellasen valon juu... Eli matto oli ku oliki ihan priima. JESS!

Salitreenit meni oikein mukavasti, vaikka edellisestä omatoimisesta treenistä oli viikko aikaa. Salin jälkeen kävin ihan yksikseen kuntosalin saunassa. Jalat kohti kattoa vaan. Mahtava, mahtava olo.. Ihanaa sunnuntaita teille kaikille. Huomenna taas arki, mutta sehän on elämässä parasta, vai mitä?

Töitä..

Ensimmäinen työviikko takana. On ollu tosi outoa neljän kuukauden toimettomuuden jälkeen palata takaisin hommiin. Mut oon tykänny olla töissä, siellä on niin mahtavia tyyppejä, meillä on hirveen hyvä henki ja ollaan naurettu paljon. Muutenkin tämä viikko on ollu tunteita täynnä. Naurua ja kyyneleitä. Onnen tunnetta omasta itsestään ja ihmisistä lähellä, kaipaus lähelle toista. Paljon on ollut suruakin. Turkan mamma kuoli aamulla. Ja Turkka on Saksassa, menossa kohti Slovakiaa ja Portugalia monen mutkan kautta. Kotimatkalla, mutta kokoajan kauempana kotoa. Siellä varmaan mamma ihan omalla tavallaan läsnä.

Tällä viikolla on jääny urheilut vähän vähälle. Jumpassa oon käyny kerran ja kahdesti rullaluistelemassa. Tähän viikkoon on mahtunu yks migreenikohtaus, yhdet tupari ja yhdet "läksiäiset" (tuttu pariskunta muuttaa nykyisestä asunnosta puolen kilometrin päähän), joten ohjelmaa on riittäny. Onneks kaverit vähän potkii perseelle, tunnetusti mun on vaikee ikinä lähtee täältä kotoa mihinkään. Mut kannatti lähteä, kyllä nää naururypyt on ainaki rehellisin keinoin hankittu...

Huomenna on ihana salipäivä! Oon oottanu salipäivää. Kunnon hikitreeniä. Ähinää ja puuskutusta. Äärimmilleen väsytettyjä lihaksia. Nam! Tänään kokeilin vähän turnauskestävyyttä leuanvetotangolla (mikä on ollu tässä taloudessa enemmänkin koriste..) ja kolmehan sieltä irtos. Jos muistelee, että puoli vuotta sitten sain huijaamalla yhden. Enää ei tartte karmeja pitkin kiivetä. Ens viikolla työvuorotki on vähän fiksumpia. Pääsen aiemmin. Mikä tietää lisää treeniä. En oo vielä valmis mun uuteen maksimekkoon.... Nautin ajatuksesta. Mulla on muuten puolikas jäätelöpaketti pakkasessa, ja ei olis kauaa, ellen olis ollu fiksu! Tulostin töissä netistä kuvan tästä mun uudesta tiukkaaki tiukemmasta kesämekosta, ja kiinnitin magneetilla pakastimen oveen ihan vaan pikku vinkiksi.... Voi olla, että käsi kahmii lähiviikkoina vaan niitä vadelmia sieltä pakastelokerosta, ja Aino-jäätelö saa odottaa oikeaa hetkeä.

Turkan kotiinpaluuseen on aika tarkalleen neljä viikkoa. Hautajaiset on luultavasti kahden viikon päästä: naisena sitä heti alkaa miettiä, mitä pukea. Mustaa kun ei niin kamalasti kaapeissa ole. Ja muistu mieleen mun 100% silkkiä oleva musta simppeli mekko, minkä ostin Prahasta. Sukkahousut ja mustat korkokengät, se ei muuta vaadi. Että mahtuuhan näihin viikkoihin pysäkkejä. Juhannus on kans tulossa, oon saanu kutsun Huittisiin, ihan kuin viime juhannuksenakin. Henkan kotitaloon kokoontuu taas sekalainen seurakunta, hauskaa on luvassa kuten aina tuolla kokoonpanolla! Siitä viikko eteenpäin ja Turkka onkin kotona. En malta odottaa. Vaikka toisaalta en olis valmis ottamaan kotiin sitä yhtään aikaisemmin. Ihan kun jotain jäis kesken. Ristiriitaista, eikö totta.

Huomenna tosiaan vapaapäivä, luvassa muunmuassa kaupassakäyntiä. Jess! Teistä varmaan osa tiesikin, että rakastan ruokaostosten tekoa. Se on rentouttavaa. Muistan, kuinka Turkkaa nauratti viime syksynä, ku tuskailin yhden iltapäivän, mitä kivaa keksisin tehdä. Tajusin, että voin lähteä Prismaan ostoksille! Ja koska kaapeissa oli kyllä ruokaa, mä lähinnä hiipparoin siellä loputtomien hyllyjen väleissä, vertailin tuoteselosteita ja ostin kaikkea ihmeellistä.. kaikkea ylimääräistä, ei-tarpeellista, kutkuttavaa. Ja palasin onnellisena kotiin. Yleensä kun käyn muorilassa, pelastan äidin kauppareissuilta. Sen kivempaa on ostella, ku saa toisen korttia vinguttaa, hah! Ja kärryt tosiaan ladataan täyteen. Kuka nyt koskaan saa mahdollisuutta ostaa neljä oivariinipurkkia kerralla? En minä ainakaan, jos omaan talouteen ostelen..

Mitähän muita ihania arkiasioita ihmisen elämässä on, joista noin paljon nauttii? Sänkyjen petaamisesta en piittaa, mutta oon opetellu tekemään sen ennen töihin lähtöä, koska se on Turkalle tärkeää. Tekeehän se makuuhuoneesta eri siistin näköisen heti. Tiskivuoren saan yhdessä päivässä kasattua aika muhkeaksi (joka asiaan on pakko ottaa oma lasi, otin tai aterin), mutta sen purkaminen on pakkopullaa. Mutta yleensä kun Turkka tiskaa, mä tuskastun. Mä olen siinä sata kertaa nopeampi. Ja sit meenki siihen heti sörkkimään... "Jos mä tiskaan, meillä on enemmän yhteistä aikaa. " En kai sen kauniimmin voi perustella.

Lihasjumit

Tää päivä alko onnistuneesti. Hyppäsin meidän hienon kehonkoostumusmittari Omron511:n jalustimille aamulla ja paino oli taas pyrähtäny mukavasti alaspäin kahden viikon jumituksen jälkeen. Senttejähän oli tosin tuona jumitusaikana lähteny huimasti, mistä kerroin pari postausta aikasemmin. Tän hetken paino on 57,3kg mikä on suunnilleen mun yläastepaino! Että ei sitten kymmeneen vuoteen oo tollasia lukemia ihasteltukaan. Eihän ne mitään hurjia oo koskaan ollu, pääosin oon painanu sellanen 61-63 kiloa, tosin jossaki vaiheessa keräsin niitä parisuhdekiloja tuohon vielä nelisen kappaletta lisää. No, nyt ollaan näissä lukemissa, vaikka omaan silmään sitä itte näyttää kuitenki kokoajan suunnilleen samalta. Niin hitaasti on tapahtunu tää kymmenen kilon harppaus alaspäin, parin vuoden aikana. Vaatteista vaan huomaa, et joka kesä saa ostaa pienempiä! Voi sanoa, että ihan mukavaa, mut toisaalta kauhistelee vanhoja kuvia ja vaatteita. Että mistä ne kaikki kilot tuli?

Tänään käväsin kaupungilla vähän pikkuostoksilla, ruokaostokset ajattelin säästää huomiselle.. Siellä olis taas kauppalistalla rahkaa, salaattia ja lihaa, lähinnä. Ajattelin, että voisin pikkuhiljaa lisätä hiilareita, kun tuntuu että palautuminen treenistä on vähän vaikeutunu. Noudatan edelleen sitä Go fat go:n ruokavaliota, ja siinähän ei hiilaria suoranaisesti oo ku aamupuurossa, ja päivälliselläki ihan naurettavan vähän. Jälkiuunipalat kunnon siivulla oltermannia, nam nam.. Voi olla, että huomisen ostoslista poikkeaa edeltäjistään hiukan! Kuitenki viime viikollaki liikuin sykemittarin yhteenvedon mukaan yli 12 tuntia eikä siihen oo joka pyöräreissua tai kauppareissua laskettu! Kauppareissutki vois melkein liikunnaksi laskea, ku kilometrin paluumatka Prismalta reppu täynnä rahkaa on pelkkää ylämäkeä. Siinä saattaa jopa hengästyä!

Kamalasti tekis taas mieli jäätelöäki. Pidin herkkupäivän lauantaina ja söin normi ruokavalion mukaan, mut lisäsin sinne yhden Classicin, yhden Maxi-Tuplan ja 100g ihania hedelmälällykarkkeja. Herkkupäivissä parasta on se, että niistä ei voi tuntea huonoa omaatuntoa. Ainaki mun kohalla seuraavana päivänä paino on harpannu ison askeleen aina alaspäin. Taitaa rohmuaminen tehdä hyvää aineenvaihdunnalle! Ja yleensä ku niitä herkkuja tekee mieli, on muutenki kokoajan nälkä ja siitä jo tietää että keho tarvii nyt lisää polttoainetta. Ihan positiivista. Se on muuten hauska, ku tän arkiruoan suhteen mulla on hyvä kuri, ja se taas tekee sen että herkkupäivinä siellä kaupan hyllyllä menee tosi kauan valita, mitä herkuttelis. Sitä makustelee suussaan erilaisia makuja ja pähkäilee ja pähkäilee. Varmasti on helpompi valita se herkku sieltä hyllystä, jos aikoo seuraavanaki päivänä herkutella. Ja sitä seuraavana. Ku ite sitä miettii, millasella combolla sais ne makuhermot tyydytettyä ainaki seuraavaks viikoks! Ja joo, täytyy myöntää, vesisateessa lauantaina lähdin ABC:lle, mut en löytäny sieltä mitään pakko saada -herkkua, joten palasin kotipihan kautta, nappasin pyörän ja polkasin Prismaan. Siellä on herkkuhyllymetrejä kymmenittäin! Ja johan löyty nameja mun makuun...

Tänään mä sit herkuttelin Luxux-proteiinipatukalla, Hazelnut Caramel -maulla. Ihan hyvää se on, mut... ei se nyt silti mitään suklaata. Vaikka periaatteessa se on kyllä ihan yhtä hyvää kun moni karkkihyllyn patukoista, mut se tietoisuus että tässä nyt syödään proteiinipatukkaa eikä suklaata, ei jotenki tyydytä. Se on vähän ku korvike, joka ei korvaa yhtään mitään. Mieluummin sitä käpertyy peiton alle hyvän hömppälehden kanssa rapistelemaan suklaalevyä, kyllähän se jo kuulostaaki paremmalta. Se vaan on se juttu.

Musta on muuten hauska, kun moni ajattelee tarkan ruokavalion ahdistavaksi. Kun mulle itelle se on helpotus. Jotenki mun pään sisällä on paremmin asiat, kun ei tartte itte päättää - eikä miettiä kaupassa, otanko nyt suklaamannaa vai toffeemannaa vai riisifruttia vai ihanan vanukkaan.. Ku en ota mitään. Syöminen helpottuu, ku on tietyt raamit, kaupassakäynti on sukkelaa, ku ei tartte ostaa kaikennäköstä. Vaikka kasvikset ja liha on aika kalliita, mä uskon että kalliimmaksi tulis jos mulla olis kaapeissa muroja, mysliä ja muromysliä. Ja jos syö "normaalisti", siellä olis jo juustoja jääkaappi täynnä kilpailemassa parasta ennen -päiväyksistä. Homejuustoa, edamia, vuohenjuustoa, fetaa, mozzarellaa ja leipäjuustoa. Ehkä jopa mascarponea, koska todennäköisesti olisin parhaillaanki tekemässä vierasvaraksi (ja koska meillä käy harvoin vieraita, se päätyis loppujen lopuksi omaksi vararavinnoksi..) jotakin ihanaa juustokakkua. Tää on näin kaikin puolin ihanan helppoa - ja samalla tulee tulosta. Joka päivä eteisen peilistä kurkistaa eilistä aavistuksen littanampi masu.

Voi olla, että jää sittenki huomisen kahvakuulatunti väliin. Olin tänään vatsa-peppu -jumpassa, ja huomasin taas kyllä jalkojen kipeytyneen. Oon pitkin iltaa niitä pysähtyny venyttelemään, mut tiukassa tuntuu olevan mun lihasjumit. Ajattelin varata ajan hierontaan? Jos ottais vaikka joka kuukausi tavoitteeks käydä. Ihan hyvä se on jo työhönpaluun puolesta, ku seisomatyössä väkisinki jalat ja alaselkä kovilla. No, näillä huomiseen päivään! Se onkin sitten viimeinen lomapäivä, keskiviikkona sitä jo ihastellaan timantteja...

Huomenta!

Taas yks ihana päivä mun elämässä aluillaan. Aamulenkki on takana, puurolautanen edessä... mmm, niin hyvää! Tää viikonloppu on kyllä niin kulunu pyörän selässä! Käytin Ruven (oon antanu mun pyörälle nimeks Rupi, kun se on niin käsittämättömän ruma) huollossa perjantaina ja sen jälkeen oonki viilettäny ympäri Tamperetta. Heti perjantaina polkasin 11km päähän Plantageniin ihastelemaan kukkia ja eilen polkasin 7km matkan Ikealle. Sieltä lähtikin mukaan repullinen tavaraa! Paistinpannu, servettejä, valokuvakehys... ja salaattilinko. Soitin turkalle herätyspuhelun suomen aikaa puoli yhdeltä, ja kerroin mun ostoksista. "Salaattilinko? Miks sä ostit salaattilingon? Sen turhempaa nyt ei ookkaan." Vastasin, että ostin koska halusin. "No hyvä että ostit." Sellanen on mun mies. Jos mä haluan jotain, niin mitä sitä sen enempää kyseenalaistamaan! Osaispa itte olla samanlainen... niin ihana.

Käväsin eilen Ikean reissun jälkeen salillaki, suht kevyen treenin jouduin jalkojen osalta tekemään, eihän siitä kahvakuulatunnista ookkaa ku NELJÄ päivää. Vieläki vähän pakottaa, vaikka oon paljon niitä aktiivisesti palautellukki. Tänään ehkä jotain pientä treeniä, huomenna on vatsa-peppujumppa ja tiistaina taas kahvakuula...... Saa nähdä, mikä on toipumisprosentti! Vaikka mulla tulee paljon liikuttua ihan tarkotuksella, niin mä oon aina ollu hyötyliikunnan kannattaja. Aamulenkillä viedään pyörä huoltoon ja kävästään kaupassa, Ikealle mennään pyörällä vaikka bussikin veis.... Töihin kävellään. Melkein täällä onki yhtä nopeaa kävely tai pyöräily, ku bussilla matkustaminen.

Näin viime yönä ihmeellisiä unia. Ja nukuin tosi levottomasti. Kuka kiroilee meidän rapussa öisin? Kerran kuulu kauhee karjasu "vituttaa" ja kerran ihan tuo sana perusmuodossa. Ja näiden huudahduksien välillä oli mun ymmärtääkseni ihan tunteja. Enkä mä usko unta nähneeni? Tää talo ei tunnu läheskään niin turvalliselta ku mitä ennen, tuonne yläkertaan on muuttanu jotain huumehamppareita, jotka sillon tällön tappelee tai itkettää muijaa rapussa. Tosi rasittavaa. Muutenki nää yöt on niin pelottavia yksin, on vielä niin pimeääkin. Ainaki mun on pakko joka ilta ennen nukkumaanmenoa käydän kaikki huoneet läpi ja tarkistaa, et ovi ja parvekkeen ovi on molemmat lukossa. Aina sellanen inhottava tunne, ku käy nukkumaan. Vaikka periaatteessa tietää, ettei tässä nyt aika varmasti mitään käy, mut jostain se pelko tulee. Tänään on takana 32 yksinäistä yötä ja edessä toiset 32. Huomenna ollaan jo voiton puolella!

Herkkuhimo

Joo, alkopas tehä kovasti mieli herkkuja. Illat on pahimpia, ku sillon olis niin ihana käpertyä tuonne peiton alle, kattella huonoja tv-ohjelmia ja napostella suklaata. Tänään on muutenki ollu sellanen päivä, että morjens. Lähdin jo aamulla liikenteeseen aika surkeesti nukutun yön jälkeen. Nappasin tussukumisen mummonpyörän varastosta ja päätin viedä sen työttömien pyöräkorjaamolle kesähuoltoon. Ajatuksena kävi, että tarkistanpas eka netistä miten se on auki tänään. ÄHH ei jaksa, kai se on ainaki sinne kolmeen asti, niinku ennenkin. Taluttelin sitä keskustaan saakka ja mulla oli vähän paha aavistus koko matkan. Ja eihän se korjaamo ollu enää samassa paikassa, muuttanu ihan lähelle meitä, mutta vaan päinvastaiseen suuntaan. Tympi ihan sikana, raahata nyt rikkinäistä pyörää mukana koko päivän! Eikä siinä ollu lukkoakaan. Piti ottaa riski, jättää se lukottomana Koskikeskuksen pyörätelineeseen, ravata Vapaavalintaan ja ostaa halvin lukko siihen. Halvin siks, että tarkotuksena on ostaa parempi (no parempi ja parempi, oon tainnu rikkoa jo kolme sellaista) lukko prismasta, ku ehin. Mut vorot ei vie pyörää, ku on niin järeen näkönen lukko! Sit liihottelin kaupungilla asialta asialle, kävin allekirjoittamassa työsopimuksen ja rintsikkakaupassa ihastelemassa kesän uutuuksia. Siellä on niin hyvä palvelu! Vaikka en oo puoleen vuoteen ainakaan siellä käyny, niin se myyjä tuli heti kyseleen kuulumisia ja kehumaan uutta tukkaa. Ne muistaa naaman niin ihanasti. Ja taitaa ne muistaa tissitkin, kerran ku menin sinne niin se nainen tuli penkomaan mun kans jotain telinettä ja sano että "eikös sun koko ollu ----". Huippua porukkaa! Ja tänään huomasin, että sen naisen nimikyltissä luki "Piia 65DD". Ihan hauska idea, tottakai rintsikkakaupan myyjän nimikyltissä pitää nimen lisäksi olla myös myyjän kuppikoko!

Sit menin Henkan kans teelle nostalgiaan. Se on niin mukava poika se Henri! En tiiä miks, mutta mun on paljon mukavampi olo useimpien poikien seurassa ku useimpien tyttöjen. Jotenki omempi olo, helpompi. Poikien kans tuntuu paljon luonnollisemmalta olla ihan oma ittensä. Rentoutuneempi, kai. Mut kyllä mä muistan jo lapsena, että naapurin poikien kans oli hirveen helppo olla. Tyttökavereiden kans tuli vaan riideltyä. Aina oli jonku kans vihoissa. Pikkusiskon kanssa heitettiin Kosamon poikien lakit vaan jostaki kostoksi paskaojaan,  lyötiin sen jälkeen kättä päälle ja jatkettiin majan rakentamista. Niin helppoa se voi olla.

Salitreenit meni tänään vähän erilailla ku normaalisti. Tein puolta lyhyemmän reissun ja ainoastaan yläselän, rinnan ja kädet lihakset. Jaloilla ei pysty vieläkään paljon muuta tekemään ku kävelemään, ja sekin helppoa vasta ku vauhtiin pääsee. Jospa nää huomenna olis jo vähän paremmat? Tai ennen ens tiistaita, jollon on taas kahvakuulatunti! Varmasti menen, en vaan tyhmänä mee valmiiks väsyneillä lihaksilla riuhtomaan.

Tänään onki ollu mun elämässä erikoislaatuisen sosiaalinen päivä. Kävin välillä kotona ja palasin takaisin kaupungille tapaamaan Eevaa, jonka kans höpöteltiin lähinnä hääasioista. Heillä on tiedossa häät vuoden päästä kesällä. Jotenkin ihana, että noin se vaan tapahtuu. Ja samalla alkaa nousta talo uudelle tontille. Paljon on siellä asioita suunniteltavina! Ja mulla nousi nälän myötä hirvittävä herkkuhimo, kun kävelin takaisin kotiin. Pystyin vastustamaan kolmen auki olleen Siwan ja yhden K-Extran verran. Pahaa teki kävellä ohi. Maxi-Tupla, Geisha, Classicin kerrossuklaajäätelö.... Haluan! Mut kotiin tulin syömään rahkaa. Pah.

Olipa muuten hauska tapaus taas eilen. Kävelin hakemaan kenkiä suutarista, ja yhtäkkiä mun takaa kuulu keski-ikäisen naisen ääni: "Onpa kiva kävellä toisen imussa, niin reippaasti kävelet". Johon perään "Nyt ku mä sua oikein katon, mulla on kyllä parempi takapuoli ja jalat ku sulla. Arvaa mikä auttais? Pyöräily! Lähet polkeen niinku kilpapyörällä! On mulla iso maha, mutta paremmat jalat ku sulla, kyllä!" En oikeen tiiä mitä tuohon nyt olis sanonu. Sieltä tuli elämänohjeita paljon muitakin. Siinä se tais samaan syssyyn haukkua mulle entisen miehensä (kuulemma oikein mielenterveyspotilas) jälkikasvuineen. Ja miehen nykyisen kolmikymppisen tyttöystävän. Kuulemma sillä oli ollu paremmat huulet ja kauniimmat silmät....... Mut Herra yksin tietää, millanen peppu.

Pitkästä aikaa!

Ihan hävettää. On jääny kirjottelu kyllä täysin. Noh tätä on elämä! Oon nyt vihdoin päässy omaan kotiin Tampereelle. Siinähän ne päivät onki kulunu, ku oon laittanu paikkoja kuntoon taas elämää varten. Mutta niin kertakaikkisen ihanaa olla omassa pikku kolossa vihdoin ja viimein.. Vähän katkeran suloista se tietty on ollu, ku yksin on laittanu yhteistä kotia. Väliin ikävä iskee tosi kovaa. Mä mietin, ennenku jouduin tosta ukosta eroon, että miltähän se ikävä tuntuu. Oikeastaan se ei tunnu pääosin miltään, ei edes kovin yksinäiseltä, on jopa terapeuttista touhuta ihan itsekseen. Mut arki pitää sisällään niin paljon asioita, jotka ei tunnu puhelimessa jaettuna oikein miltään. Pitäis olla se toinen tossa vieressä, halattavissa, jakamassa ne jokapäiväiset tapahtumat. Aamupuuron keittoki tuntuu vähän tarpeettomalta, kun ei oo kukaan nipistelemässä pepusta. Sama vaikka jättäis senkin syömättä, vai mitä tytöt? Mut mä luulen, et tän mun dieetin onnistumisen kannalta on ihan hyvä, ettei retkahda niihin parisuhdeherkutteluihin. Vaikka mä oon se yllyttäjä (Hei käväistäskö kulta Makuunissa? Ei jaksa kokata, haetaan samalla LaTooresta pizzaa ja miten olis viel..... joo hei, koukataan ABC:ltä paketti Aino-jätskiä!) niin on helpompi olla, kun ei oo ketään yllytettävissä! Ja mikä parasta - sit ku ite yksin sortuu siihen herkutteluun, ni ei tarttekkaa jakaa sitä jätskipakettia.

Joo, lauantaina tosin sain alas vaan sen puolikkaan paketin. Lienekkö omatunto jätti sen toisen puolikkaan silti Turkalle? Tai sit sunnuntai-illalle.... Hups! Menihän siinä samassa imussa puoli pakettia joululta jääneitä pipareita (kato pakko vaan syödä jotain ku alkaa syömään, olis edes hakenu kaupasta Fanipaloja tai jotain vähän herkullisempaa) ja kait yks pussillinen enkkutoffeetaki, lakritsin makuisia. Teki hyvää! Puntarilla en oo hetkeen käynytkään, siks ei oo päivittyny toi oikealla oleva Dieettitilastokaan. Mut huvikseen mittanauhan kans tänään pelleilin, ja viimeisestä mittauksesta parin viikon takaa oli rinnan alta lähtenyt 5cm, vyötäröltä 3cm, alavatsan kohdalta (lue: mun henk.koht. ongelmakohdalta) huikeat 6cm, lantiolta 2cm. Että pyörii housut jalassa ihan syystä. Ja eipä sillä painolla niin väliä vaikka samana pysyiskin, kunhan paikat kiinteytyy.

Aloitin jäsenyyden Albatrossi-salilla Tullintorilla. Oon siellä käyny aina täällä asuessani, mut nyt otin jäsenyyden. Tosin purettavissa olevan, etten oo velvoitettu siellä pysymään, mut maksut menee kuukausittain suoraveloituksena tililtä niin kauan kunnes puran sopparin. Sopii mulle. Mieluummin maksan muutaman euron enemmän kuussa, ku sitoudun minnekkään. Saanpahan vaihtaa salia, jos tuntuu siltä. Kävin perjantaina ja maanantaina vetämässä siellä treenit, ja eilen päätin kokeilla kahvakuulatuntia. Soittelin muorille ennen jumppaan lähtöä ja se kerto lukeneensa, että joku nainen oli saanu sillä sinnikkäät jenkkakahvansaki katoamaan. Eli tehokasta treeniä luvassa. No joo, mulla oli jo paikat vähän kipeät edellisen päivän jalkatreenistä, joten 60 minuuttia kahvakuulan kans kikkailua oli täyttä tuskaa! Mut kovilla sykkeillä mentiin silti, vaikka kyseessä oli ihan puhdas lihaskuntotreeni, ja kaloreita palo aika huimasti. Mun piti lopussa vähän fuskata, ku en yksinkertasesti vaan jaksanu tehä jännehyppyjä KAHVAKUULAN kanssa. Kuka niitä jaksaa tehdä ilman kuulaakaan, ne on ihan hirveitä! Mut tänään on ollu paikat niin jumissa ettei ihan oikeasti ikinä. Oon sit yrittäny verrytellä niitä kahdella kävelylenkillä ja venyttelemällä. Ehkä ne huomiseen treeniin jo tokenee? Tai sit pitää vaan jättää jalat tekemätä...

Tosiaan, viime viikko meni vielä muiden nurkissa, käväsin isosiskon luona Porvoossa ja toisen isosiskon luona Helsingissä. Porvoossa olin sunnuntaista torstaihin ja Helsingissä sit torstaista perjantaihin. Urheilut jäi aika vähille molemmissa, mut kävin kerran uimassa ja torstai-iltana lenkkeiltiin Töölönlahden ympäri. Uinti tuntu tosi helpolta ja kevyeltä, vaikka en oo ainakaan puoleen vuoteen uinut. Ehkä jopa vuoteen? Huomaa, et salitreeni on auttanu siihenki. Jee, aion aloittaa uimisen uudelleen! Se on niin kivaa. Ja rullaluistelemaan pitäis päästä kans, kunhan jalat tokenee. Eihän tässä yhden ihmisen elämä riitä kaikkiin kivoihin lajeihin!