Lihasjumit

Tää päivä alko onnistuneesti. Hyppäsin meidän hienon kehonkoostumusmittari Omron511:n jalustimille aamulla ja paino oli taas pyrähtäny mukavasti alaspäin kahden viikon jumituksen jälkeen. Senttejähän oli tosin tuona jumitusaikana lähteny huimasti, mistä kerroin pari postausta aikasemmin. Tän hetken paino on 57,3kg mikä on suunnilleen mun yläastepaino! Että ei sitten kymmeneen vuoteen oo tollasia lukemia ihasteltukaan. Eihän ne mitään hurjia oo koskaan ollu, pääosin oon painanu sellanen 61-63 kiloa, tosin jossaki vaiheessa keräsin niitä parisuhdekiloja tuohon vielä nelisen kappaletta lisää. No, nyt ollaan näissä lukemissa, vaikka omaan silmään sitä itte näyttää kuitenki kokoajan suunnilleen samalta. Niin hitaasti on tapahtunu tää kymmenen kilon harppaus alaspäin, parin vuoden aikana. Vaatteista vaan huomaa, et joka kesä saa ostaa pienempiä! Voi sanoa, että ihan mukavaa, mut toisaalta kauhistelee vanhoja kuvia ja vaatteita. Että mistä ne kaikki kilot tuli?

Tänään käväsin kaupungilla vähän pikkuostoksilla, ruokaostokset ajattelin säästää huomiselle.. Siellä olis taas kauppalistalla rahkaa, salaattia ja lihaa, lähinnä. Ajattelin, että voisin pikkuhiljaa lisätä hiilareita, kun tuntuu että palautuminen treenistä on vähän vaikeutunu. Noudatan edelleen sitä Go fat go:n ruokavaliota, ja siinähän ei hiilaria suoranaisesti oo ku aamupuurossa, ja päivälliselläki ihan naurettavan vähän. Jälkiuunipalat kunnon siivulla oltermannia, nam nam.. Voi olla, että huomisen ostoslista poikkeaa edeltäjistään hiukan! Kuitenki viime viikollaki liikuin sykemittarin yhteenvedon mukaan yli 12 tuntia eikä siihen oo joka pyöräreissua tai kauppareissua laskettu! Kauppareissutki vois melkein liikunnaksi laskea, ku kilometrin paluumatka Prismalta reppu täynnä rahkaa on pelkkää ylämäkeä. Siinä saattaa jopa hengästyä!

Kamalasti tekis taas mieli jäätelöäki. Pidin herkkupäivän lauantaina ja söin normi ruokavalion mukaan, mut lisäsin sinne yhden Classicin, yhden Maxi-Tuplan ja 100g ihania hedelmälällykarkkeja. Herkkupäivissä parasta on se, että niistä ei voi tuntea huonoa omaatuntoa. Ainaki mun kohalla seuraavana päivänä paino on harpannu ison askeleen aina alaspäin. Taitaa rohmuaminen tehdä hyvää aineenvaihdunnalle! Ja yleensä ku niitä herkkuja tekee mieli, on muutenki kokoajan nälkä ja siitä jo tietää että keho tarvii nyt lisää polttoainetta. Ihan positiivista. Se on muuten hauska, ku tän arkiruoan suhteen mulla on hyvä kuri, ja se taas tekee sen että herkkupäivinä siellä kaupan hyllyllä menee tosi kauan valita, mitä herkuttelis. Sitä makustelee suussaan erilaisia makuja ja pähkäilee ja pähkäilee. Varmasti on helpompi valita se herkku sieltä hyllystä, jos aikoo seuraavanaki päivänä herkutella. Ja sitä seuraavana. Ku ite sitä miettii, millasella combolla sais ne makuhermot tyydytettyä ainaki seuraavaks viikoks! Ja joo, täytyy myöntää, vesisateessa lauantaina lähdin ABC:lle, mut en löytäny sieltä mitään pakko saada -herkkua, joten palasin kotipihan kautta, nappasin pyörän ja polkasin Prismaan. Siellä on herkkuhyllymetrejä kymmenittäin! Ja johan löyty nameja mun makuun...

Tänään mä sit herkuttelin Luxux-proteiinipatukalla, Hazelnut Caramel -maulla. Ihan hyvää se on, mut... ei se nyt silti mitään suklaata. Vaikka periaatteessa se on kyllä ihan yhtä hyvää kun moni karkkihyllyn patukoista, mut se tietoisuus että tässä nyt syödään proteiinipatukkaa eikä suklaata, ei jotenki tyydytä. Se on vähän ku korvike, joka ei korvaa yhtään mitään. Mieluummin sitä käpertyy peiton alle hyvän hömppälehden kanssa rapistelemaan suklaalevyä, kyllähän se jo kuulostaaki paremmalta. Se vaan on se juttu.

Musta on muuten hauska, kun moni ajattelee tarkan ruokavalion ahdistavaksi. Kun mulle itelle se on helpotus. Jotenki mun pään sisällä on paremmin asiat, kun ei tartte itte päättää - eikä miettiä kaupassa, otanko nyt suklaamannaa vai toffeemannaa vai riisifruttia vai ihanan vanukkaan.. Ku en ota mitään. Syöminen helpottuu, ku on tietyt raamit, kaupassakäynti on sukkelaa, ku ei tartte ostaa kaikennäköstä. Vaikka kasvikset ja liha on aika kalliita, mä uskon että kalliimmaksi tulis jos mulla olis kaapeissa muroja, mysliä ja muromysliä. Ja jos syö "normaalisti", siellä olis jo juustoja jääkaappi täynnä kilpailemassa parasta ennen -päiväyksistä. Homejuustoa, edamia, vuohenjuustoa, fetaa, mozzarellaa ja leipäjuustoa. Ehkä jopa mascarponea, koska todennäköisesti olisin parhaillaanki tekemässä vierasvaraksi (ja koska meillä käy harvoin vieraita, se päätyis loppujen lopuksi omaksi vararavinnoksi..) jotakin ihanaa juustokakkua. Tää on näin kaikin puolin ihanan helppoa - ja samalla tulee tulosta. Joka päivä eteisen peilistä kurkistaa eilistä aavistuksen littanampi masu.

Voi olla, että jää sittenki huomisen kahvakuulatunti väliin. Olin tänään vatsa-peppu -jumpassa, ja huomasin taas kyllä jalkojen kipeytyneen. Oon pitkin iltaa niitä pysähtyny venyttelemään, mut tiukassa tuntuu olevan mun lihasjumit. Ajattelin varata ajan hierontaan? Jos ottais vaikka joka kuukausi tavoitteeks käydä. Ihan hyvä se on jo työhönpaluun puolesta, ku seisomatyössä väkisinki jalat ja alaselkä kovilla. No, näillä huomiseen päivään! Se onkin sitten viimeinen lomapäivä, keskiviikkona sitä jo ihastellaan timantteja...

Huomenta!

Taas yks ihana päivä mun elämässä aluillaan. Aamulenkki on takana, puurolautanen edessä... mmm, niin hyvää! Tää viikonloppu on kyllä niin kulunu pyörän selässä! Käytin Ruven (oon antanu mun pyörälle nimeks Rupi, kun se on niin käsittämättömän ruma) huollossa perjantaina ja sen jälkeen oonki viilettäny ympäri Tamperetta. Heti perjantaina polkasin 11km päähän Plantageniin ihastelemaan kukkia ja eilen polkasin 7km matkan Ikealle. Sieltä lähtikin mukaan repullinen tavaraa! Paistinpannu, servettejä, valokuvakehys... ja salaattilinko. Soitin turkalle herätyspuhelun suomen aikaa puoli yhdeltä, ja kerroin mun ostoksista. "Salaattilinko? Miks sä ostit salaattilingon? Sen turhempaa nyt ei ookkaan." Vastasin, että ostin koska halusin. "No hyvä että ostit." Sellanen on mun mies. Jos mä haluan jotain, niin mitä sitä sen enempää kyseenalaistamaan! Osaispa itte olla samanlainen... niin ihana.

Käväsin eilen Ikean reissun jälkeen salillaki, suht kevyen treenin jouduin jalkojen osalta tekemään, eihän siitä kahvakuulatunnista ookkaa ku NELJÄ päivää. Vieläki vähän pakottaa, vaikka oon paljon niitä aktiivisesti palautellukki. Tänään ehkä jotain pientä treeniä, huomenna on vatsa-peppujumppa ja tiistaina taas kahvakuula...... Saa nähdä, mikä on toipumisprosentti! Vaikka mulla tulee paljon liikuttua ihan tarkotuksella, niin mä oon aina ollu hyötyliikunnan kannattaja. Aamulenkillä viedään pyörä huoltoon ja kävästään kaupassa, Ikealle mennään pyörällä vaikka bussikin veis.... Töihin kävellään. Melkein täällä onki yhtä nopeaa kävely tai pyöräily, ku bussilla matkustaminen.

Näin viime yönä ihmeellisiä unia. Ja nukuin tosi levottomasti. Kuka kiroilee meidän rapussa öisin? Kerran kuulu kauhee karjasu "vituttaa" ja kerran ihan tuo sana perusmuodossa. Ja näiden huudahduksien välillä oli mun ymmärtääkseni ihan tunteja. Enkä mä usko unta nähneeni? Tää talo ei tunnu läheskään niin turvalliselta ku mitä ennen, tuonne yläkertaan on muuttanu jotain huumehamppareita, jotka sillon tällön tappelee tai itkettää muijaa rapussa. Tosi rasittavaa. Muutenki nää yöt on niin pelottavia yksin, on vielä niin pimeääkin. Ainaki mun on pakko joka ilta ennen nukkumaanmenoa käydän kaikki huoneet läpi ja tarkistaa, et ovi ja parvekkeen ovi on molemmat lukossa. Aina sellanen inhottava tunne, ku käy nukkumaan. Vaikka periaatteessa tietää, ettei tässä nyt aika varmasti mitään käy, mut jostain se pelko tulee. Tänään on takana 32 yksinäistä yötä ja edessä toiset 32. Huomenna ollaan jo voiton puolella!

Herkkuhimo

Joo, alkopas tehä kovasti mieli herkkuja. Illat on pahimpia, ku sillon olis niin ihana käpertyä tuonne peiton alle, kattella huonoja tv-ohjelmia ja napostella suklaata. Tänään on muutenki ollu sellanen päivä, että morjens. Lähdin jo aamulla liikenteeseen aika surkeesti nukutun yön jälkeen. Nappasin tussukumisen mummonpyörän varastosta ja päätin viedä sen työttömien pyöräkorjaamolle kesähuoltoon. Ajatuksena kävi, että tarkistanpas eka netistä miten se on auki tänään. ÄHH ei jaksa, kai se on ainaki sinne kolmeen asti, niinku ennenkin. Taluttelin sitä keskustaan saakka ja mulla oli vähän paha aavistus koko matkan. Ja eihän se korjaamo ollu enää samassa paikassa, muuttanu ihan lähelle meitä, mutta vaan päinvastaiseen suuntaan. Tympi ihan sikana, raahata nyt rikkinäistä pyörää mukana koko päivän! Eikä siinä ollu lukkoakaan. Piti ottaa riski, jättää se lukottomana Koskikeskuksen pyörätelineeseen, ravata Vapaavalintaan ja ostaa halvin lukko siihen. Halvin siks, että tarkotuksena on ostaa parempi (no parempi ja parempi, oon tainnu rikkoa jo kolme sellaista) lukko prismasta, ku ehin. Mut vorot ei vie pyörää, ku on niin järeen näkönen lukko! Sit liihottelin kaupungilla asialta asialle, kävin allekirjoittamassa työsopimuksen ja rintsikkakaupassa ihastelemassa kesän uutuuksia. Siellä on niin hyvä palvelu! Vaikka en oo puoleen vuoteen ainakaan siellä käyny, niin se myyjä tuli heti kyseleen kuulumisia ja kehumaan uutta tukkaa. Ne muistaa naaman niin ihanasti. Ja taitaa ne muistaa tissitkin, kerran ku menin sinne niin se nainen tuli penkomaan mun kans jotain telinettä ja sano että "eikös sun koko ollu ----". Huippua porukkaa! Ja tänään huomasin, että sen naisen nimikyltissä luki "Piia 65DD". Ihan hauska idea, tottakai rintsikkakaupan myyjän nimikyltissä pitää nimen lisäksi olla myös myyjän kuppikoko!

Sit menin Henkan kans teelle nostalgiaan. Se on niin mukava poika se Henri! En tiiä miks, mutta mun on paljon mukavampi olo useimpien poikien seurassa ku useimpien tyttöjen. Jotenki omempi olo, helpompi. Poikien kans tuntuu paljon luonnollisemmalta olla ihan oma ittensä. Rentoutuneempi, kai. Mut kyllä mä muistan jo lapsena, että naapurin poikien kans oli hirveen helppo olla. Tyttökavereiden kans tuli vaan riideltyä. Aina oli jonku kans vihoissa. Pikkusiskon kanssa heitettiin Kosamon poikien lakit vaan jostaki kostoksi paskaojaan,  lyötiin sen jälkeen kättä päälle ja jatkettiin majan rakentamista. Niin helppoa se voi olla.

Salitreenit meni tänään vähän erilailla ku normaalisti. Tein puolta lyhyemmän reissun ja ainoastaan yläselän, rinnan ja kädet lihakset. Jaloilla ei pysty vieläkään paljon muuta tekemään ku kävelemään, ja sekin helppoa vasta ku vauhtiin pääsee. Jospa nää huomenna olis jo vähän paremmat? Tai ennen ens tiistaita, jollon on taas kahvakuulatunti! Varmasti menen, en vaan tyhmänä mee valmiiks väsyneillä lihaksilla riuhtomaan.

Tänään onki ollu mun elämässä erikoislaatuisen sosiaalinen päivä. Kävin välillä kotona ja palasin takaisin kaupungille tapaamaan Eevaa, jonka kans höpöteltiin lähinnä hääasioista. Heillä on tiedossa häät vuoden päästä kesällä. Jotenkin ihana, että noin se vaan tapahtuu. Ja samalla alkaa nousta talo uudelle tontille. Paljon on siellä asioita suunniteltavina! Ja mulla nousi nälän myötä hirvittävä herkkuhimo, kun kävelin takaisin kotiin. Pystyin vastustamaan kolmen auki olleen Siwan ja yhden K-Extran verran. Pahaa teki kävellä ohi. Maxi-Tupla, Geisha, Classicin kerrossuklaajäätelö.... Haluan! Mut kotiin tulin syömään rahkaa. Pah.

Olipa muuten hauska tapaus taas eilen. Kävelin hakemaan kenkiä suutarista, ja yhtäkkiä mun takaa kuulu keski-ikäisen naisen ääni: "Onpa kiva kävellä toisen imussa, niin reippaasti kävelet". Johon perään "Nyt ku mä sua oikein katon, mulla on kyllä parempi takapuoli ja jalat ku sulla. Arvaa mikä auttais? Pyöräily! Lähet polkeen niinku kilpapyörällä! On mulla iso maha, mutta paremmat jalat ku sulla, kyllä!" En oikeen tiiä mitä tuohon nyt olis sanonu. Sieltä tuli elämänohjeita paljon muitakin. Siinä se tais samaan syssyyn haukkua mulle entisen miehensä (kuulemma oikein mielenterveyspotilas) jälkikasvuineen. Ja miehen nykyisen kolmikymppisen tyttöystävän. Kuulemma sillä oli ollu paremmat huulet ja kauniimmat silmät....... Mut Herra yksin tietää, millanen peppu.

Pitkästä aikaa!

Ihan hävettää. On jääny kirjottelu kyllä täysin. Noh tätä on elämä! Oon nyt vihdoin päässy omaan kotiin Tampereelle. Siinähän ne päivät onki kulunu, ku oon laittanu paikkoja kuntoon taas elämää varten. Mutta niin kertakaikkisen ihanaa olla omassa pikku kolossa vihdoin ja viimein.. Vähän katkeran suloista se tietty on ollu, ku yksin on laittanu yhteistä kotia. Väliin ikävä iskee tosi kovaa. Mä mietin, ennenku jouduin tosta ukosta eroon, että miltähän se ikävä tuntuu. Oikeastaan se ei tunnu pääosin miltään, ei edes kovin yksinäiseltä, on jopa terapeuttista touhuta ihan itsekseen. Mut arki pitää sisällään niin paljon asioita, jotka ei tunnu puhelimessa jaettuna oikein miltään. Pitäis olla se toinen tossa vieressä, halattavissa, jakamassa ne jokapäiväiset tapahtumat. Aamupuuron keittoki tuntuu vähän tarpeettomalta, kun ei oo kukaan nipistelemässä pepusta. Sama vaikka jättäis senkin syömättä, vai mitä tytöt? Mut mä luulen, et tän mun dieetin onnistumisen kannalta on ihan hyvä, ettei retkahda niihin parisuhdeherkutteluihin. Vaikka mä oon se yllyttäjä (Hei käväistäskö kulta Makuunissa? Ei jaksa kokata, haetaan samalla LaTooresta pizzaa ja miten olis viel..... joo hei, koukataan ABC:ltä paketti Aino-jätskiä!) niin on helpompi olla, kun ei oo ketään yllytettävissä! Ja mikä parasta - sit ku ite yksin sortuu siihen herkutteluun, ni ei tarttekkaa jakaa sitä jätskipakettia.

Joo, lauantaina tosin sain alas vaan sen puolikkaan paketin. Lienekkö omatunto jätti sen toisen puolikkaan silti Turkalle? Tai sit sunnuntai-illalle.... Hups! Menihän siinä samassa imussa puoli pakettia joululta jääneitä pipareita (kato pakko vaan syödä jotain ku alkaa syömään, olis edes hakenu kaupasta Fanipaloja tai jotain vähän herkullisempaa) ja kait yks pussillinen enkkutoffeetaki, lakritsin makuisia. Teki hyvää! Puntarilla en oo hetkeen käynytkään, siks ei oo päivittyny toi oikealla oleva Dieettitilastokaan. Mut huvikseen mittanauhan kans tänään pelleilin, ja viimeisestä mittauksesta parin viikon takaa oli rinnan alta lähtenyt 5cm, vyötäröltä 3cm, alavatsan kohdalta (lue: mun henk.koht. ongelmakohdalta) huikeat 6cm, lantiolta 2cm. Että pyörii housut jalassa ihan syystä. Ja eipä sillä painolla niin väliä vaikka samana pysyiskin, kunhan paikat kiinteytyy.

Aloitin jäsenyyden Albatrossi-salilla Tullintorilla. Oon siellä käyny aina täällä asuessani, mut nyt otin jäsenyyden. Tosin purettavissa olevan, etten oo velvoitettu siellä pysymään, mut maksut menee kuukausittain suoraveloituksena tililtä niin kauan kunnes puran sopparin. Sopii mulle. Mieluummin maksan muutaman euron enemmän kuussa, ku sitoudun minnekkään. Saanpahan vaihtaa salia, jos tuntuu siltä. Kävin perjantaina ja maanantaina vetämässä siellä treenit, ja eilen päätin kokeilla kahvakuulatuntia. Soittelin muorille ennen jumppaan lähtöä ja se kerto lukeneensa, että joku nainen oli saanu sillä sinnikkäät jenkkakahvansaki katoamaan. Eli tehokasta treeniä luvassa. No joo, mulla oli jo paikat vähän kipeät edellisen päivän jalkatreenistä, joten 60 minuuttia kahvakuulan kans kikkailua oli täyttä tuskaa! Mut kovilla sykkeillä mentiin silti, vaikka kyseessä oli ihan puhdas lihaskuntotreeni, ja kaloreita palo aika huimasti. Mun piti lopussa vähän fuskata, ku en yksinkertasesti vaan jaksanu tehä jännehyppyjä KAHVAKUULAN kanssa. Kuka niitä jaksaa tehdä ilman kuulaakaan, ne on ihan hirveitä! Mut tänään on ollu paikat niin jumissa ettei ihan oikeasti ikinä. Oon sit yrittäny verrytellä niitä kahdella kävelylenkillä ja venyttelemällä. Ehkä ne huomiseen treeniin jo tokenee? Tai sit pitää vaan jättää jalat tekemätä...

Tosiaan, viime viikko meni vielä muiden nurkissa, käväsin isosiskon luona Porvoossa ja toisen isosiskon luona Helsingissä. Porvoossa olin sunnuntaista torstaihin ja Helsingissä sit torstaista perjantaihin. Urheilut jäi aika vähille molemmissa, mut kävin kerran uimassa ja torstai-iltana lenkkeiltiin Töölönlahden ympäri. Uinti tuntu tosi helpolta ja kevyeltä, vaikka en oo ainakaan puoleen vuoteen uinut. Ehkä jopa vuoteen? Huomaa, et salitreeni on auttanu siihenki. Jee, aion aloittaa uimisen uudelleen! Se on niin kivaa. Ja rullaluistelemaan pitäis päästä kans, kunhan jalat tokenee. Eihän tässä yhden ihmisen elämä riitä kaikkiin kivoihin lajeihin!

Aurinkoa!

Ihanaa, että vihdoin aurinko paistaa täälläkin! Istuskeltiin pikkusiskon ja pikkuveljen tyttöystävän kanssa rappusilla ja lakattiin varpaankynsiä, huokailtiin kun oli niin kuuma, juotiin Pepsi Maxia ja hätisteltiin kissoja. Nyt ne suunnilleen viihty omissa oloissaan, mut normaalisti änkee syliin vastalauseista huolimatta. On ne rakkaita, mut aivastelun takia ei huvita paljon paijailla. Kissanpentuja meillä ei ookkaan ollu vuosiin, ku noita vanhoja rontteja on kolme - lienekkö enää tuleekaan uusia tallikissoja tähän taloon, ku tallikin on tönöttäny pihassa tyhjillään jo monta vuotta. Me niitä uusia kissoja raahattiin vähän joka kesä kotiin aikoinaan, joskus jopa kaks kerralla! Ja kerran tuli omiakin pentuja. Mutta nyt on kaikki leikattu, niin pysyy suunnilleen kotipihassa lisääntymättä. Aivastelun sijasta sainki limpparista hirveen hikan, tyttöjä nauratti ku mun "hik" kuulosti enemmänkin uivelon soidinhuudolta, "kuaaaak". Viime talvena Tukholman joulutorilla herätti hilpeyttä mun pikkupossumainen "viik". Hauskoja nuo hikat, kun ei koskaan tiiä millasena tulee ja montako tuntia kestää.

Tänään on oikeesti ollu leipomispäivä. Isosiskon kuopuksella on sunnuntaina ristiäiset ja koska hevosenkenkäpikkuleivät olikin jo keretty tekemään, sain vapaat kädet ideoida jotain muuta. Lupasin siskolle pitää keksit yllätyksenä, sopii siis toivoa että se ei oo mun ahkerin lukija: tuli ihania sydämen mallisia dominokeksejä (se on domino vain jos siinä lukee domino... tiedetään) joissa on herrrrrrrkullinen valkoinen voitäyte... nams. Taiteilin keksejä noin 60-70 kappaletta, ja koska sitä täytettä jäi tosi paljon, päätin tehdä vielä tumman kääretorttupohjan - pyöräytin täytteen sinne sisälle ja nyt on pakkasessa unelmatorttu jotaki kahvitteluhetkeä varten valmiina! Koristelin dominot parilla raidalla valkosuklaata, ja koska suklaataki jäi ihan sikana (mikä ei sekään kuulu ruokavalioon, harmi, muuten olisin truutannu suoraan pursotinpussista suuhun), koristelin muutaman vähän rumemman keksin sillä ihan överitäyteen ja syötin ne suvun nuorisolle. Hyvin näytti maistuvan! Se onki kiva leipoa, ku ei saa itte maistella... Ja saa nähdä, miten ristiäissä raaka rahka maistuu, ku muut vetää kakkuja. Mut tämä aamu taas palkitsi tunnollisen laihduttajan, puntari näytti 58,6. Eli kaikenkaikkiaan 1,2 kiloa on tultu kahdeksassa päivässä alaspäin. Ei sitä tulosta oo kakuilla tehty.

Eilen oli kans aika toimelias päivä. Kävin ruokakaupassa (en tiiä miksi, mut rakastan tehdä isoja ruokaostoksia) ja kokkailin vähän, käväsin salilla ja sen jälkeen menin isoveljen mukuloita hoitamaan, että se pääsi akkansa kans juoksulenkille. Ne on niin hupasia niitten pikkutytöt. Vanhempi on pikkuvanha mietiskelijä, joka on addiktoitunu Afrikan tähden pelaaja, ja nuorempi.... sitä juttua tulee joka asiasta ja asian vierestä, uskomaton höpöttelijä ja kikattaja. Mahtavia tätin kavereita.

Isoveljen naapurissa asusteleekin sitten mun täti, isän sisko. Kävin sitä moikkaamassa lähtiessäni, ja siellä sattu olemaan isosisko ja sen neljä lasta (ei kai kukaan vielä menny sekaisin ihmisistä, meitä ei ookkaan niin kovin vähän..), joten touhua riitti ja matot oli juostu ruttuun tietysti! Nappasin sitten kylillä kuukausia lojuneen pikkusiskon pyörän alle ja poljin kotiin. Hyvää teki polkasta ilta-auringossa vielä sen 6 kilometriä.

Tänään en aio tehdä enää mitään, ehkä suihkussa käyn ja luen jotain äitin vanhoja Kodin Kuvalehtiä. Huomenna lähdetään aamusta pikkusiskon kanssa ajelemaan kohti pohjoista, taidan nähdä pitkästä aikaa parhaan lapsuudenystävän. Ei olla moneen vuoteen nähty, se on ehtinyt jo naimisiin ja saada kaksi lastakin. Toivottavasti siellä ei olla ennusmerkeistä huolimatta kipeinä, koska seuraava mahis nähdä on varmaan ihan yhtä kaukana kuin se edellinenkin tapaaminen. Kummipoikaa käyn moikkaamassa myös ja samalla nappaan äitin kotiin lastenhoitokeikalta. Se on siellä ahkerasti uurastanu. Sellanen on meidän muori.

Äitienpäivä

... ja vapaapäivä kaikenmoisesta itsensä rasittamisesta.. Eilen oli mahtava salipäivä, ja treenin jälkeen suihkasin kotiin pihasaunaa lämmittämään. Yritin nakittaa saunanlämmitystä isäpapalle, mutta se vetosi flunssaan niin pääsinki ite urakoimaan! Syttyi heti ekalla yrittämällä (hyvä minä!) ja oli niin lepposet löylyt, että tipahdin loppuillaksi vällyjen väliin rentoutumaan. Kolmen kuukauden saunatauon jälkeen on sauna tuntunu ihan mahtavalta.. Ja oon jopa viihtyny siellä normaalia kauemmin! Yleensä käväsen vähän nokkaa näyttämässä ja sitten jääkylmään suihkuun - ja sama kuvio useaan kertaan. Mut nyt otin oikein lokosasti, makasin kannat kohti kattoa ja nautin kiireettä.

Tänä aamuna valkeni ihanan aurinkoinen päivä, joka loppujen lopuksi tuli vietettyä täysin neljän seinän sisällä.  Nousin yhdeksän maissa syömään aamupuurot, ja hilpasin takas sänkyyn lukemaan kesken jäänyttä kirjaa. Äitienpäivä oli vähän erilainen, kun äiti ei oo kotosalla. Tein lounaaksi uunilohta, ei ollu kyllä niin hyvää ku uunilohelta voi odottaa. Siksi varmaan, kun oli valmiiksi maustettu erilaisilla pippureilla. Minusta kun lohi ei kaipaa kun kunnon suolauksen.

Iltapäivällä lähdin ajelemaan Isoonkyröön anoppilaan päin, kuuntelin musiikkia täysillä ja nautin auringosta sen minkä pystyin. Tien päällä on aina jotenki mahtava kesäfiilis, huolimatta siitä, että autossa ei ollu ilmastointia ja tuuletinki rikki! Sen siitä saa, ku siskon keskenerästä menopeliä lainaa.. Mut perillä odotti hyvä seura ja hyvä ruoka - ymmärtäväinen mun ruokavaliota kohtaan: kanaa, riisiä ja salaattia. Nams! Oli ihana vaihdella kuulumisia, hullulta vaan tuntui kun vähän kokoajan odotti, että milloin se mies tulee. Ihan kun se olis ollu autoja pesemässä eikä 2500 kilometrin päässä täältä. Huomenna herään ilman aamusuukkoja jo kahdennentoista kerran. Yritän olla ajattelematta sitä.

Mulla on huomenna haastattelu yhteen tamperelaiseen kultasepänliikkeeseen. Josko pääsis pikkuhiljaa taas työn makuun. Kova ikävä on omaan kotiin, mutta alivuokralainen asuttaa sitä vielä muutaman viikon. Sormet syyhyää päästä purkamaan pakatut tavarat, asettua taas kodiksi. Nuuhkia miehentuoksuisia vaatteita ja pelätä yksinäisiä öitä, kaivata lähelle toista. Pyyhkiä pölyt, tehdä jättiostokset ruokakaupassa, järjestää vaatehuone ja luvata, että en koskaan enää sotke järjestystä. Tekeminen pitää ajatukset poissa ikävästä. Ja ihan ensimmäisenä aurinkoisena iltana.... kaivan rullaluistimet laatikosta, painan kypärän päähän ja morjens, hurautan aina Kangasalle asti. Jos jaksan, siis.

Tuloksia!

Kylläpä puntarille astuminen onki ollu vaihteeksi mukavaa. Lisäsin tonne sivuun mun painojanan, siitä voi seurailla missä milloinkin mennään - ja samalla tuo mulle vähän paineita saada niitä tuloksia. Viikon takaisen kahden lennon jälkeen paino on tullu kivasti alaspäin, eli nesteet on lähteny liikkeelle mukavasti. Silloinen tulos 61,6kg sai mut säikähtämään, vaikka tunsinki oloni tosi turvonneeks 14 tunnin mittaisen matkustuspäivän jäljiltä. Nyt ollaan jo alle kuudenkympin. Mä oon tehny itelleni lupauksen, ettei mun paino saa ikinä nousta yli 60 kilon. Paitsi jos joskus lapsia odottaa, niin silloin! Painavimmillani aikuisiässä oon ollu pari vuotta sitten, siinä 67 kiloa, mikä tuntuu nyt tosi hurjalta lukemalta tähän 170sentin varteen. Kevyimmilläni olin viime syksynä, muutama satagrammaa 57:n päälle, et kymmenisen kiloa tiputin reilussa vuodessa silloin. En tiedä, miks läski kauhistuttaa mua. Ja epäterveelliset elämäntavat. Rakastan herkuttelua yli kaiken, mut jonkimoiset rajat on oltava. Kahta viikkoa kauempaa ei kannata kakuilla elää.

Okei, eli tänä aamuna puntari näytti 59,1 ja on tullu mukavasti alas päivä päivältä. Tiedän, et joka päivä ei sais käydä, enkä tästä eteenpäin aiokkaan, mut tuohan se motivaatiota, ku jotain konkreettisia tuloksia tulee. Ja tottahan sen tuntee kropassaankin. Mittailin, että muutama sentti jo alamahasta.........

Tänään käytiin isosiskon ja veljen vaimon kanssa taas salilla, äiti ei päässykkää mukaan ku lähti hoitamaan isoveljen lapsia. Isoveli vaimoineen taitaa tällä hetkellä olla Turkin koneessa, pian siellä etelän hetelmiä syömässä ihan kahdestaan! Mahtavaa lomaa sinne, vihdoin pääsivät kahden matkaan! Kuuleman mukaan jäätävässä kesäkunnossa vielä..


Okei, nyt näyttää huolestuttavalta, lupauksista huolimatta tää blogi on pyöriny nyt ihan täysin mun mahamakkara-aihepiirissä. Mut kyllä mua silti hirvittää, kuinka Tiina Jylhän Kauheusklinikan eilisessä jaksossa 22- ja 29-vuotiaat tytöt kävi rasvaimussa. Ihan normaalipainoisia tyttösiä ja heti turvautumassa kirurgin apuun, ku ei jalka nouse lenkille asti. Olin vähän järkyttyny, koska ei tollanen edistä terveellisiä elämäntapoja sitten mitenkään.. eikä muuta ruoka- ja liikuntatottumuksia eikä kyllä ihan varmasti paranna sitä kuuluisaa itsetuntoakaan, mitä ohjelmassa kokoajan hoetaan. Menkää lenkille, laiskamadot.


Kyllä sitä maalla on vaan mukavaa. Eilen äitin kans ihasteltiin iltateellä, ku pihalla lyllersi siili.... En tiiä, miks siilet on vaan niin sulosia. Siinä mietittiin, mitä herkkuja niille vois laittaa pihakuusen alle, että niitä tulis enemmänkin! Lisääntykää, ja täyttäkää Ala-Sepän takapiha (etupihalle täyskielto, koirat räksyttää niitä yötä päivää)... Tänään käväsin taas kirjastossa, ku iski lukuvimma ja lukasin tuhat sivua romantiikkaa yhden vuorokauden aikana. Eilen lainatut kirjat oli nopeesti nautittu. Nappasin kirjaston lähellä asuvan isosiskon kolme pikkuista kirjastokavereiksi, ne on kyllä mahtavia mukuloita, jaksovat tosin keskittyä kirjaston valikoimiin ehkä viiden minuutin ajaksi. Kai me se puoli tuntia kaikenkaikkiaan saatiin kuitenki kulumaan, että sisko pystyi hetkeksi keskittymään pelkästään huutavaan uuteen tulokkaaseen! Saman tien tais alkaa mekkala kun aavisti äidillä hetken rauhan.... Harmi, ettei ollut vaan lekottelua puutarhatuolilla tuo aika.

Ihanaa, kun viikonlopuksi on luvattu niin kaunista ilmaa. Mä toiveikkaana raahasin bikinit mukaan, teininä sitä tuli heitettyä talviturkki äitienpäivänä, tosin en uskokaan että enää lähtee... Joka vuosi kastaa varpaansa järviveteen myöhemmin ja myöhemmin. Ja nappaa ne kerta kerralta nopeammin takaisin rannalle. Kesää odotellessa, varmaankin...

Dieetille!

Nyt alkaa ensimmäisen Go Fat Go -haasteen dieettipäivä olla takana. Sunnuntaina harjoittelin jo maitorahkan syömistä ilman makeutusta ja kermaa... Aika voimakas reaktio takaisinpäin tulemisesta oli viimeisten lusikallisten kohdalla, mut sisulla alas. Pakko siinä oli omaa miestä ajatella, kun se niin paljon rahkaa sellaisenaan syö. Jos se pystyy, en mä sen huonommaksi jää! Ja tänään maistui jo hieman paremmin... Vaatii totuttelua varmaan! Ehkä puolukat oli lisukkeeksi vähän huono valinta, kun jäi niin kitkeräksi yhteismaku? Ens kerralla mansikoita tai vattuja. Rahkaksi oon kokeillu uutta Valion pehmeää maitorahkaa, mutta ei se mua ainakaan ensi suullisella hurmannut. Saa nähdä, käynkö suurimmat kamppailut maitorahkan kanssa. Sen voi välipalana korvata Fastin Dietmix -juomalla, ja sen kävinkin tänään ostamassa Keskisen kyläkaupasta! Houkuttelin veljen vaimon (ja näköjään myös veljen) ostoksille. Joskus sinne on vaan pakko päästä.. Säännöllisesti kerta vuodessa riittää, tosin. Mukaan lähti myös multivitamiineja ja magnesiumia, Fastin Burner -rasvanpolttotabletteja (kuulostaa kamalalta, mutta niitä suositeltiin dieetin aikana syötäväksi!), kosteusvoidetta ja jokanaisen päivittäishygienian piiriin kuuluvaa perustavaraa.. Itse Keskiseen en törmännyt, enkä päässy edes Tuuri-ohjelmaan esittelemään ostoskoria! Tavoitetta taas vuoden päähän.

Aamu lähti mukavasti käyntiin, heräilin itsekseen kymmenen maissa. Päivän ensimmäinen urakka - tyhjällä vatsalla aamukävelylle. Nappasin äitin ja Hemulin mukaan. Ja äitin sykemittari. Mun oma on Tampereella, kun se näyttää ihan mitä sattuu sykkeitä ja se pitäis lähettää huoltoon Polarille. Käytin sitä jo valtuutetussa huoltopisteessä ennen lähtöä, ja ne tarkisti laitteen signaalit ja yhteyden vahvuuden sykevyöhön. Kaikki näytti olevan kunnossa, kuulemma uudenveroiset laitteet.. Kelloseppä vielä resetoi kellon, ja sano et ongelman pitäis poistua viimeistään sillä. No, seuraavalla kävelyllä se näytti taas sykkeiksi parisataa iskua minuutissa.
Äiti sit anto mulle oman uuden Polarinsa lainaa, ja se olikin mulla eilen salilla (Ainiin, käytiin eilen salilla! Minä, äiti, isosisko ja veljen vaimo) enkä huomannu käytössä mitään häikkää. Tänään kävelylenkin jälkeen ihmettelin korkeaa arviota kalorinkulutuksesta, ja selasin harjoituksen tiedot läpi. Korkein syke harjoituksen aikana 215. Häh? En sit tiiä, onko mulla joku sydänvika vai mitä, mutta jo kaks sykemittaria näyttää mun kohalla puuta heinää. Varmaan olis syytä viedä sykemittarin sijasta huoltoon ihan joku muu..

Aamulenkin jälkeen odotti hurmaava aamupala... Puuroa, raejuustoa ja sokeritonta mehukeittoa. En juurikaan piittaa noista mistään, enkä varsinkaan yhdessä. Raejuusto on todellinen inhokki, ehkä jopa pahempi kun rahka. Äitiä nauratti, ku se katteli mun yökkimistä. Ja muisteli samalla omaa vuosien takaista kaalikeittokuuriaan. Toisena päivänä tuli jo ylös. Kaikenmoista me akat ollaan valmiita kokeilemaan! Huomenaamulla pitää laittaa vakavaan harkintaan, josko ohjeistetun aamupalan sais korvattua jollakin muulla vastaavat ravintoarvot omaavilla aineksilla. Koska mä en kuitenkaan suostu siihen, että syöminen ei olis enää kivaa.

Mutta päivällisen syöminen oli kivaa.. Tässä mun resepti herkkupastaan!

riisi tai pasta 40g tai peruna 170g/  Torinon tummaa proteiini-pastaa

kana, kala, naudanliha 100g/  Paistijauheliha 100g

vihanneksia vapaasti 200g/ Sipuli 40g + tomaattimurska 160g

oliiviöljy 5g/ lihan ja sipulien ruskistus

Nam! Olis menny enempikin...