56,6kg

Eat for the body you want,

not the body you have.

Paino hurahti taas alaspäin. Jännä, miten sykäyksittäin se menee. Viikon sinnittelee samassa ja sitten tipahtaa. Tosin en käy ku maksimissaan kerran viikossa puntarilla, mutta se tunne. Tänä aamuna tuntui olo niin kevyeltä, että käväisin kokeilemassa. 56,6. Tuntu hyvältä. Että itse saa päättää, mikä on suunta. Ja jokainen muutos kehossa on omaa aikaansaannosta. Itsekurin tulosta. Ja mikä positiivisinta, lihasprosentti oli noussu kolmella prosenttiyksiköllä, vastaavasti rasvan osuus kehosta vähentyny. Kyllä se salillakäyminen kannattaa, vaikka näin kesähelteillä se ei oo ihan niin mukavaa ku normaalisti! Tärkeintä musta on kuitenki se, että tää ruokavalio ja liikkuminen tuntuu tosi luontaiselta mulle. Eli odotan salipäiviä ja aamupuuroja raejuustolla. Että ei voi sanoa, että matka olis ollu jotenki kärsimyksellinen, päinvastoin oon kyllä nauttinu joka sekunnista ja lusikallisesta :)

Salitreeneissäki on tullu edistystä. Oon saanu hurjasti nostella vastuksien määrää. Hauiskääntö menee jo kahdeksalla kilolla! Se on kai ihan hyvin.. Salilla on muuten pörränny nyt poikkeuksellisen paljon huippukunnossa olevia naisia, ja oon kyllä sitä mieltä, että kyllä naisen pitää näyttää naiselta. Yläselän lihasmuhkurat ei mun silmää ainakaan miellytä, kyllä pehmeyttä pitää olla..

Viime yö oli vähän levoton, aamu viiden aikaan alko viereisestä puistosta kuulua sellanen mekkala, että loppu unet siihen.. Kai joku porukka kaupungin suunnasta alko kotiutua tänne lähiöön. Ja seittemältä alko joku kimalainen pörrätä makkarin ikkunassa, niin loikin olkkariin sohvalle jatkaan unia. Kävin eilen illalla ittekki kaupungilla, ja tunsin aika paljon myötähäpeää erinäisten ihmisten puolesta. Mikä järki on, ku porukka ihan kännissä? Ei jotenki jaksa ymmärtää. Helle, Sauna Open Air-festarit ja pyhäpäivän aatto = liikaa puolialastonta festarikansaa äärettömässä jurrissa. Mahduttiin kuitenki Eevan kans Amarillon terassille. Kivennäisvettä ja light-limsaa. Siinä vinkkiä muillekkin...

Turkan kotiinpaluuseen on enää kaks ja puoli viikkoa. Minähän oon luullu kokoajan, että sen kotiutumispäivä on 30.pvä, mutta se onkin päivää aikaisemmin. Ja tietysti oon työvuorot yms järkänny sen mukaan, että se tulee sillon torstai-iltana. No se tuleeki jo keskiviikkona, eli mä meen kärvisteleen töihin seuraavaksi päiväksi. Ehkä vuorot olis voinu vielä vaihtaa, mut toisaalta oon mieluummin vapaalla sitten pe-la, ja tuun sunnuntaina aamupäivällä tekeen yhden vuoron, kun vapailisin to ja pe, mut olisin koko viikonlopun töissä. Päästään käymään pohjanmaallaki fiksummin, ku siellä ihmiset kuitenki töissä arkipäivinä. 

Tulipas jotenki tylsä postaus? Onnittelut, jos jaksoit lukea loppuun asti.. Mä taidan pukasta hellevaatetta päälle ja loikata puiston puolelle vesipullon ja ristikkolehden seuraan.. Aurinkoista helluntaita! Nauttikaa helteistä, talvella niitä on sitten ikävä...

Jos ei heilaa helluntaina, vappuna, juhannuksena ja helatorstaina, 

niin ehkä kahden viikon päästä keskiviikkona..

Vapaapäivä=salipäivä

Ihanaa, sunnuntai. Sunnuntait on niitä aamuja, mihin herätään hiljalleen. Tehdään aamupala vasta lounasaikaan ja kömmitään sohvalle kattomaan salkkareiden uusintoja. Sunnuntai on päivä, jollon ei tehdä mitään muuta järkevää kuin urheillaan. Sunnuntai on omaa aikaa. Siis jos työvuorolistat on suotuisia.

Tänään nousin vapaapäivästä huolimatta aika aikaisin. Yhdeksältä. Keitin aamupuuroa ja aloin järjestellä kotia sillä aikaa, kun puuro hautu. Aamupala on yks päivän parhaista hetkistä. Mulla ainaki on aamusin ihan kiljuva nälkä! En voi ymmärtää, miten toiset ihmiset voi lähteä liikenteeseen pelkkä kahvikupponen mahassa. Se kuulostaa ihan hullulta. Sain vihdoin tehtyä vähän viikkosiivouksen tynkää ja siirsin jopa omin pikku kätösin meidän parisängyn takaisin makkariin. Oon nukkunu olkkarissa alivuokralaisen jäljiltä (meidän makkari oli meidän varastotilana reissun ajan, ja alivuokralainen nukku meidän sängyssä olkkarin puolella) mutta nyt sänky on ihan omalla paikallaan. Varmaan taas totuttelua nukkua siellä huoneessa. No nopeasti tottuu: on pitänyt mainita, että mua ei enää iltaisin pelota täällä kotona. Eli sängyn alle kurkkiminen ynnä muut vastaavat turvatoimenpiteet on jääny. Vapauttavaa.

Viime yö meni pelotta, mutta ei itkuitta. Aloin sinä nukkumaanmenon aikoihin vollottaa ihan sydäntäsärkevästi. Ja sitä jatku reippaasti toista tuntia. Oli vaan niin äärettömän paha olla, tunsin niin valtavasti huonommuutta ja surua kaikista mahdollisista vanhoista asioista. Kymmenen vuoden takaa aina tähän päivään asti. Mikshän sitä kantaa surua mukanaan aina vaan? Onhan ne asiat itketty moneen kertaan ennenkin. Ja ne on musta tehny tän mikä oon tänä päivänä, että oikeastaan aihetta suruun ei edes olisi. Mutta kai ne solmut on niin syvällä ja juurtunu sinne oman minuuden pohjalle, että ne valtaa mielen silloin tällöin. Kun niin pitkä matka takana. Paljon taistelua omasta minuudesta. Sitä joutu niin aikaisin tekemään isoja päätöksiä. Ja niin moniin asioihin ne vaikuttaa edelleen. Ja satuttaakin, joskus. Joillakin ehkä erilainen matka, mutta ei varmaan sen helpompi? Kaikilla meillä omat taakkamme kantaa.

Joku on joskus sanonu, että pitää leipoa pannari, jos surettaa. Mä leivoin herkullisia valkosuklaa-juustokakkuja! En oo koskaan aiemmin tehny juustokakkua, mikä hyydytetään uunissa eikä liivatteella. Oon haaveillu sellasesta ihanasta kakusta, missä on aavistuksen uunissa kypsenneen näköiset reunat. Ja tänään tein niitä neljä. Yhden annoksen taikinan tosin, mutta koska meidän kahden hengen suurperheeseen on ihan turha tehdä yhtä isoa mitään, niin tein neljä pientä kakkua. Oon sitä varten hankkinu pieniä irtopohjavuokia, ⌀16 ja ⌀12cm. Niillä saa kivoja kahden ja neljän hengen kakkuja. Teettäähän se vähän enemmän hommaa kuin yksi iso (paistoajatki on vahdittava, ei voi luottaa ohjeeseen) mut parempi niin, ettei oo kakun jämiä kaapit täynnä joka herkutteluhetken jäljiltä. On kiva korkata aina uus kakku, kun tarvetta esiintyy!

blogin eka kuva!

Tänään ehdin kuitenki käydä salilla. Ja ruokakaupassa. Ja pääsin onnettaren suosioonkin! Poljin Prismalle vähän ennen kahtatoista ja tuumin, että käynpäs tuossa matkalla olevassa kirpputorilla (jossa en koskaan käy) vähän tuhlaamassa aikaa, ettei tartte kaupan ovilla odotella avaamista kuin joku mummo... Ja ihan sattumalta pisti silmään pohja ylöspäin käärittynä ollut matto. Mitä? Mun pitkään himoama VM-Carpetin jättimatto, ruskea ja vähän pidemmällä karvalla, Cameron-niminen malli... ja alle viis kymppiä! Sain siis sen viis tai kuus kertaa halvemmalla, mitä se oikeasti maksaa.. Onnenpäivä! Ja ku tulin kotiin, levitin sen lattialle ja katoin että ei perskutarallaa, siinä on vaaleampi ovaalin muotoinen läikkä maton toisessa päässä. Siis sellanen ison sohvapöydän kokoinen läikkä. Ja ajattelin, et käännänpä sen maton sillee, et se vaaleampi kohta tulee toiselle puolen huonetta, voin päälle sit laittaa rahin. Ja sit katoin et miks se läikkä on taas samassa kohtaa? Joo kattolamppu heitti siihen sellasen valon juu... Eli matto oli ku oliki ihan priima. JESS!

Salitreenit meni oikein mukavasti, vaikka edellisestä omatoimisesta treenistä oli viikko aikaa. Salin jälkeen kävin ihan yksikseen kuntosalin saunassa. Jalat kohti kattoa vaan. Mahtava, mahtava olo.. Ihanaa sunnuntaita teille kaikille. Huomenna taas arki, mutta sehän on elämässä parasta, vai mitä?

Töitä..

Ensimmäinen työviikko takana. On ollu tosi outoa neljän kuukauden toimettomuuden jälkeen palata takaisin hommiin. Mut oon tykänny olla töissä, siellä on niin mahtavia tyyppejä, meillä on hirveen hyvä henki ja ollaan naurettu paljon. Muutenkin tämä viikko on ollu tunteita täynnä. Naurua ja kyyneleitä. Onnen tunnetta omasta itsestään ja ihmisistä lähellä, kaipaus lähelle toista. Paljon on ollut suruakin. Turkan mamma kuoli aamulla. Ja Turkka on Saksassa, menossa kohti Slovakiaa ja Portugalia monen mutkan kautta. Kotimatkalla, mutta kokoajan kauempana kotoa. Siellä varmaan mamma ihan omalla tavallaan läsnä.

Tällä viikolla on jääny urheilut vähän vähälle. Jumpassa oon käyny kerran ja kahdesti rullaluistelemassa. Tähän viikkoon on mahtunu yks migreenikohtaus, yhdet tupari ja yhdet "läksiäiset" (tuttu pariskunta muuttaa nykyisestä asunnosta puolen kilometrin päähän), joten ohjelmaa on riittäny. Onneks kaverit vähän potkii perseelle, tunnetusti mun on vaikee ikinä lähtee täältä kotoa mihinkään. Mut kannatti lähteä, kyllä nää naururypyt on ainaki rehellisin keinoin hankittu...

Huomenna on ihana salipäivä! Oon oottanu salipäivää. Kunnon hikitreeniä. Ähinää ja puuskutusta. Äärimmilleen väsytettyjä lihaksia. Nam! Tänään kokeilin vähän turnauskestävyyttä leuanvetotangolla (mikä on ollu tässä taloudessa enemmänkin koriste..) ja kolmehan sieltä irtos. Jos muistelee, että puoli vuotta sitten sain huijaamalla yhden. Enää ei tartte karmeja pitkin kiivetä. Ens viikolla työvuorotki on vähän fiksumpia. Pääsen aiemmin. Mikä tietää lisää treeniä. En oo vielä valmis mun uuteen maksimekkoon.... Nautin ajatuksesta. Mulla on muuten puolikas jäätelöpaketti pakkasessa, ja ei olis kauaa, ellen olis ollu fiksu! Tulostin töissä netistä kuvan tästä mun uudesta tiukkaaki tiukemmasta kesämekosta, ja kiinnitin magneetilla pakastimen oveen ihan vaan pikku vinkiksi.... Voi olla, että käsi kahmii lähiviikkoina vaan niitä vadelmia sieltä pakastelokerosta, ja Aino-jäätelö saa odottaa oikeaa hetkeä.

Turkan kotiinpaluuseen on aika tarkalleen neljä viikkoa. Hautajaiset on luultavasti kahden viikon päästä: naisena sitä heti alkaa miettiä, mitä pukea. Mustaa kun ei niin kamalasti kaapeissa ole. Ja muistu mieleen mun 100% silkkiä oleva musta simppeli mekko, minkä ostin Prahasta. Sukkahousut ja mustat korkokengät, se ei muuta vaadi. Että mahtuuhan näihin viikkoihin pysäkkejä. Juhannus on kans tulossa, oon saanu kutsun Huittisiin, ihan kuin viime juhannuksenakin. Henkan kotitaloon kokoontuu taas sekalainen seurakunta, hauskaa on luvassa kuten aina tuolla kokoonpanolla! Siitä viikko eteenpäin ja Turkka onkin kotona. En malta odottaa. Vaikka toisaalta en olis valmis ottamaan kotiin sitä yhtään aikaisemmin. Ihan kun jotain jäis kesken. Ristiriitaista, eikö totta.

Huomenna tosiaan vapaapäivä, luvassa muunmuassa kaupassakäyntiä. Jess! Teistä varmaan osa tiesikin, että rakastan ruokaostosten tekoa. Se on rentouttavaa. Muistan, kuinka Turkkaa nauratti viime syksynä, ku tuskailin yhden iltapäivän, mitä kivaa keksisin tehdä. Tajusin, että voin lähteä Prismaan ostoksille! Ja koska kaapeissa oli kyllä ruokaa, mä lähinnä hiipparoin siellä loputtomien hyllyjen väleissä, vertailin tuoteselosteita ja ostin kaikkea ihmeellistä.. kaikkea ylimääräistä, ei-tarpeellista, kutkuttavaa. Ja palasin onnellisena kotiin. Yleensä kun käyn muorilassa, pelastan äidin kauppareissuilta. Sen kivempaa on ostella, ku saa toisen korttia vinguttaa, hah! Ja kärryt tosiaan ladataan täyteen. Kuka nyt koskaan saa mahdollisuutta ostaa neljä oivariinipurkkia kerralla? En minä ainakaan, jos omaan talouteen ostelen..

Mitähän muita ihania arkiasioita ihmisen elämässä on, joista noin paljon nauttii? Sänkyjen petaamisesta en piittaa, mutta oon opetellu tekemään sen ennen töihin lähtöä, koska se on Turkalle tärkeää. Tekeehän se makuuhuoneesta eri siistin näköisen heti. Tiskivuoren saan yhdessä päivässä kasattua aika muhkeaksi (joka asiaan on pakko ottaa oma lasi, otin tai aterin), mutta sen purkaminen on pakkopullaa. Mutta yleensä kun Turkka tiskaa, mä tuskastun. Mä olen siinä sata kertaa nopeampi. Ja sit meenki siihen heti sörkkimään... "Jos mä tiskaan, meillä on enemmän yhteistä aikaa. " En kai sen kauniimmin voi perustella.